Geneettisesti muunnellut eliöt luonnossa

Avointa vai suljettua

Geneettisesti muunneltujen eliöiden käyttö voi olla suljettua tai avointa. Suljettua käyttöä on muunneltujen, yksisoluisten eliöiden kasvattaminen käymissammioissa, ja sammioiden steriloiminen tuotannon lopuksi. Turvallisinta käyttö on silloin, jos eliö on muokattu niin, ettei se voi selvitä laboratorion ulkopuolella. Tällaisia kantoja kehittivät jo ensimmäiset geenitekniikan soveltajat, jotka tiedostivat käytön riskit.

Avointa on geenimuunneltujen eliöiden käyttäminen kaikkialla muualla. Kaikissa ympäristöissä ne ovat vuorovaikutuksessa muiden eliöiden kanssa: pelloilla, navetoissa, kasvihuoneissa, kala-altaissa, ihmisen elimistössä. Biologiaan perehtyneelle on selvää, että maaperä ei ole kuollutta, että kaikki elollinen tuottaa jätettä jota muut hyödyntävät ja että jokaisessa eläimessä ja kasvissa elää sekava joukkio muita eliöitä.

Eettisesti arveluttavaa

Eettisesti ajatellen eläinten ja kasvien geneettinen muuntaminen edustaa ajattelua, jossa kaikki elollinen on vain ihmistä varten. Kuvitellaan myös, että ihminen ja hänen muokkaamansa ekosysteemit, kuten pellot, eivät kuuluisi luontoon. Geenitekniikalla ihminen tekee geeniyhdistelmiä, jotka eivät luonnossa tulisi koskaan yhteen. Tavoitteena on muokata koko eliökuntaa ihmisten mieltymysten mukaisesti. Luonnon ja eliökunnan kannalta katsottuna ihmisellä ei ole mitään näyttöä riittävästä viisaudesta tähän tehtävään.

Siirtogeenisten eläinten tuottaminen on vierasta elämän kunnioitukselle. Kokeissa aiheutetaan turhaa tuskaa eläimille, ja niitä kohdellaan vain tuotannon välikappaleina. Suomessakin lisääntynyt geenitekniikan harjoittaminen on kaksinkertaistanut kipua tuottavien eläinkokeiden määrän: vuosittain hiiriä käytetään 90.000 aiemman 40.000 sijasta (v. 1999). Vuonna 1999 koe-eläimiä käytettiin yhteensä 230.000.

Turhaa

Geenimuuntelun turhuuteen on puututtu myös Biologian Seura Vanamon lehden Luonnontutkijan sivuilla. Suomessakin on kehitelty huimilla rahasummilla geenimuunneltuja rypsilajikkeita, jotta saataisiin ne resistenteiksi taudeille. Näiden tautien aiheuttamat tuhot ovat kuitenkin Suomessa minimaalisia.

Erikoistuotannon kannalta siirtogeeniset kasvit ja eläimet ovat tarpeettomia: muunnelluilla bakteereilla ja hiivalla voidaan suljetuissa sammioissa tuottaa samat aineet varmemmin, helpommin, halvemmin ja turvallisemmin. Tätä menetelmää on käytetty jo kymmeniä vuosia lääkkeiden ja entsyymien tuotantoon. Näin on saatu mm. Bio-Luvilit, ja vähennetty vesistöjen saastumista. On silti oltava erittäin tarkka siitä, etteivät nämäkään eliöt pääse vapaina luontoon. Esimerkiksi Edmonds Instituutin kokeessa alkoholin tuotantoa varten paranneltu Klebsiella planticola-maaperäbakteeri osoittautui suljetussa keino-ekosysteemikokeessa vaaralliseksi koko ekosysteemille, sillä sen tuottama alkoholi oli myrkyllistä kasvien juurille (jo 0,1% pitoisuutena), mykoritsa-sienille, nematodi-madoille ja alkueläimille. Muunneltu bakteeri tuotti vähemmän limaa, ja vähensi näin kasvien suojaa taudinaiheuttajia vastaan. Lisäksi alkoholi lisäsi taudinaiheuttajien aktiivisuutta. Limantuotannon väheneminen heikensi myös maan rakennetta.

Monimuotoisuudelle haitallista

Koska siirtogeenisten eliöiden kehittäminen on kallista, niiden kehittäminen pyritään tekemään kannattavaksi laajalla käytöllä. Suljettujen sammioiden sijaan halutaan siirtogeenisia kasveja ja eläimiä, joita kasvatetaan pelloilla osina ekosysteemiä. Luonnon monimuotoisuudelle siirtogeenisten eliöiden laaja käyttö on turmiollista.

a) Pyrittäessä tasalaatuisiin satoihin on käytettävä yhdenmukaisia solulinjoja, eli peltoviljelyssä käytetään nykyistä tiukemmin sisäsiittoisia kloonilinjoja. Tämä vähentää viljelykasvien monimuotoisuutta ja altistaa tuotannon luonnon arvaamattomille häiriöille.

b) Jos siirtogeenin kasvinsuojelu perustuu hyönteisten lisääntymisen estävään vaikutukseen, voi lajikkeiden laajamittainen käyttö vaikuttaa koko ravintoketjuihin. Tämä on todennäköistä, jos käytettävät yhdisteet ovat suhteellisen pysyviä eli vaikuttavat myös kuolleita tuhohyönteisiä syöviin niveljalkaisiin tai ne pysyvät vaikuttavina myös kuolleissa kasvinosissa. Vaikutus laajenee myös jos yhdiste erittyy kasvista ulos esimerkiksi juurten kautta tai leviää siitepölyn mukana laajemmalle.

Valtaosa eläimistä on hyönteisiä, ja ne ovat erittäin tärkeitä koko ekosysteemin toiminnalle. Jos hyönteiset vähenevät, kärsivät myös niitä syövät petohyönteiset, linnut ja näitä syövät pedot. Hyönteisten puuttuminen häiritsee myös kasvinosien normaalia hajotusta ja ravinteiden kiertoa. Jos lahoamisen häiriintyminen yleistää haisevaa mätänemistä ja kasvihuonekaasujen tuottoa, ei vaikutusta voi olla huomaamatta.

c) Viljelykasvien myrkynkestävyyden lisääminen vähentää ehkä myrkyn kokonaismäärää, mutta nostaa kerralla käytettävää myrkkymäärää. Käytetyn myrkyn väkevyys kärjistää myös haitallisia vaikutuksia pellon muihin eliöihin.

d)Geneettisesti muunnellut suurikokoiset viljelykarkulaiset voivat aiheuttaa suuria muutoksia villeissä populaatioissa. Kokeissa japanilaisilla medaka-kaloilla ihmisen kasvuhormonigeeneillä terästettyjä kaloja kasvatettiin normaalien seassa, jolloin suurikokoiset siirtogeeniset olivat parittelukumppaneina suosituimpia. Niiden jälkeläiset olivat kuitenkin heikompia, jolloin koko populaation elinkyky väheni.

e) Muunneltujen geenien leviämisen estämiseksi suunniteltu siemenettömyys esimerkiksi koivulla haittaisi monia sen siemenistä riippuvaisia lajeja: teeriä, tiaisia, myyriä ja urpiaisia. Jos metsänomistajat saadaan nopeampaan kasvuun vedoten siirtymään geenimuunneltuihin koivuntaimiin, voi vaikutus olla hyvinkin laaja - vastaavaa on nähty esimerkiksi suo-ojitusten tehokkuutena. Lukuisat perhoset, pistiäiset ja muut hyönteiset sekä ruokasienet, linnut ja pikkunisäkkäät ovat riippuvaisia metsäpuistamme. Puiden geneettinen muuntelu vaikuttaisi koko tähän ekosysteemiin.

Lobotomian tarkkuudella arveluttavia tuotteita

Nykyiset geenien siirtomenetelmät muistuttavat tarkkuudeltaan 50 vuoden takaisia lobotomialeikkauksia. Näissä sohittiin aivojen eri osien välisiä yhteyksiä, ja saatiin levottomat mielisairaat rauhoittumaan tylsämielisiksi. Menetelmä sai Nobelin palkinnon 1950 ja se loi suuria toiveita ihmiskunnan edistyksestä. Nykyisissä geenisiirtomenetelmissä ruiskutetaan tai saatetaan muuten vieraat geenit soluihin, ja toivotaan, että ne kiinnittyvät jonnekin perintöainekseen. Kun kokeita toistetaan tarpeeksi, jokin solulinjoista on toivotunlainen.

Menetelmä on kuitenkin satunnainen ja epätarkka, ja geenijakson kiinnittyminen voi aiheuttaa aivan uusien yhdisteiden syntymisen. Vuonna 1989 ravinnonlisänä käytetyn tryptofaani-aminohapon tuottaminen muunnetussa bakteerissa tuotti samalla tehokkaasti uutta epäpuhtautta. Tryptofaani puhdistettiin aktiivihiilellä ja suodattamalla, mutta silti uusi epäpuhtaus tappoi USA:ssa 37 ihmistä ja 1500 sairastui (mm. Mayeno & Gleich 1994: TIBTECH 12:346-352 ja Belongia & Gleich 1996: Journal of Rheumatology 23:1682-1685, myös Roponen 1995: TABU 4: 9-11). Eläinkokeissa myrkky ei tuottanut kaikkia ihmisillä havaittuja oireita. Huonolaatuinen tryptofaani oli helppo havaita tämän eosinofilia-myalgia-taudin aiheuttajaksi, koska kaikki sairastuneet olivat syöneet sitä. Haitallinen yhdiste oli oikean tryptofaanin kaltainen, mutta kolmiulotteiselta rakenteeltaan poikkeva. Geenimuunnellut elintarvikkeet on tarkoitettu sellaisenaan ihmisten käyttöön.

Kasvit ovat loistavia biokemiallisia tehtaita, ja uuden geenin lisääminen voi dramaattisesti häiritä entisiä. Tämä on ilmennyt esimerkiksi kokeessa, jossa hemoglobiinin suhteen siirtogeeninen tupakka tuotti vahingossa 34% enemmän nikotiinia (Holmberg et al. 1997 Nature Biotechnology 15: 244-247). Lukuisten erilaisten solulinjojen levittäminen luontoon voi samalla levittää luontoon suuren määrän uusia yhdisteitä, joiden vaikutuksen kohteeksi voi ihmisen lisäksi joutua mikä hyvänsä eliö. Jokainen käytetty solulinja tulee tarkistaa vähintään kuin lääke, jos haluamme olla varmoja turvallisuudesta ihmiselle. Koko luontoon kohdistuvaa testikäytäntöä ei edes ole olemassa. Tällä hetkellä testejä suorittavat valmistajat, eivätkä arviot ole avoimia tiedeyhteisölle.

Väärinkäytön riski

Geenitekniikan käytön tulee olla tehokkaasti valvottua. Tekniikan opetusta tulisi antaa vain niille, jotka sitä todella tarvitsevat. Nykyisin siihen opastetaan jopa lukioissa. Laajaan yksipuoliseen biotekniikka-opetukseen ilman vastuun korostamista tai ekologian alkeiden hallintaa sisältyy myös riski tiedon väärinkäytöstä. Kuten tietokoneviruksia, on mahdollista muokata huvikseen tai uteliaisuuttaan myös siirtogeenisiä viruksia tai bakteereita. Kuinka houkutteleva onkaan ajatus, että loisi jotain aivan uutta? Entä jos näin saadaan aikaan hallitsemattomasti lisääntyvä eliö joka tuhoaa vaikka jotain niin pientä kuin kasvien hapen tuotannon?

Siirtogeenisten eliöiden tuottajat vetoavat usein luonnossa vallitsevaan suureen kilpailuun, joka estäisi muunneltujen menestymisen. Valitettavasti tämä kilpailu ei ole aiemminkaan auttanut ihmisen tehokkuuden edessä. Ihminen on toiminnallaan aiheuttanut lukuisia sukupuuttoja ja ekokatastrofeja vapauttamalla uusille alueille vieraita lajeja. Kaniinit ja rupikonnat ovat ryöstäytyneet Australiassa, dodot ja drontit kadonneet rottien ja kissojen vuoksi. Mikrobien leviäminen uusille alueille on aiheuttanut suurta tuhoa niin Amerikan intiaanien ihmispopulaatioille kuin Pohjanmeren hylkeillekin.

On paljon helpompaa sekoittaa ja sotkea kuin luoda jotain uutta ja parempaa. Todellisuudessa me täällä maapallolla olemme kipeän riippuvaisia luonnon rikkaudesta, kasvien hapen tuotannosta, muutamasta viljalajista ja aineet kiertoon vapauttavista hajottajabakteereista. Niiden varassa me elämme kuin kirput koiran turkissa.

Tieteentekijöillä on nytkin intoa uuden luomisessa, kuten vuonna 1946, jolloin DDT :n keksijä sai Nobelin palkinnon. On kuitenkin mahdollista, että tulevat sukupolvet tuomitsevat geeniteknologian luonnon äärimmäisenä vieraannuttamisena aivan kuten me nyt tuomitsemme runsaan 50 vuoden takaiset keskitysleirit alempirotuisille epäinhimillisinä.

Valitettavasti geenit eivät voi antaa ihmiselämälle merkitystä ja poistaa länsimaisen ihmisen ahdistusta.